12.11.1984

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A, B, C ja D sekä E olivat 6., 7. ja 18.5.1981 F:lle, G:lle, H:lle, I:lle ja J:lle, K:lle, L:lle, M:lle sekä N:lle O:n lakimääräisenä holhoojana tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Rantasalmen KO:ssa lausuneet, että P oli kuollut 25.11.1980 ja että häneltä oli jäänyt oikeudenomistajiksi hänen lapsensa F ja G ja Q sekä 2.9.1974 kuolleen tyttären R:n lapset A, B, C ja D ja E ynnä 27.4.1979 kuolleen pojan S:n lapset H, I, J ja O, K, L ja M. P:n jälkeen 21.2.1981 pidetyssä perunkirjoituksessa A ja hänen myötäpuolensa olivat saaneet tietää, että P oli myynyt 23.1.1954 vahvistetulla kauppakirjalla omistamansa osuudet Alahovi nimisestä tilasta RN:o 23:4 ja Kolkko nimisestä tilasta RN:o 24:14, molemmat tilat Rantasalmen kunnan Kolkontaipaleen kylässä, sekä Vitsala nimisestä tilasta RN:o 1:19, Sulkavan kunnan Rauhaniemen kylässä, pojilleen F:lle, S ja G:lle miljoonan vanhan markan eli 10.000 nykymarkan kauppahinnasta. Kauppahinnasta oli suoritettu 100.000 vanhaa markkaa kaupantekotilaisuudessa ja 400.000 vanhaa markkaa oli kuitattu saaduksi ostajien allekirjoittamaa velkakirjaa vastaan. Lisäksi P oli pidättänyt itselleen elinikäisen asumisoikeuden ylöspitoineen ja sairaanhoitoineen Alahovin tilan rakennuksen kamarissa tai jonkun ostajan luona. Tämän eläkeoikeuden arvoksi oli kauppakirjassa sovittu 500.000 vanhaa markkaa. Kauppaehtojen mukaan tilanosien hallintaoikeus oli siirtynyt F:lle, S:lle ja G:lle kaupantekopäivänä, mutta omistusoikeus vasta P:n kuoltua. Sittemmin sanotuista tilanosista oli muodostettu Kupsahaka niminen tila RN:o 24:30, mainitussa Kolkontaipaleen kylässä, ja Vitsala niminen tila RN:o 1:34, sanotussa Rauhanniemen kylässä. Näiden yhteensä noin 60 hehtaarin suuruisten tilojen yhteinen arvo, huomioon ottaen tilojen maapoh- ja ja niillä oleva puusto, virkistystarkoitukseen soveltuvan maan erityiskäyttöarvo ja viimeisten vuosien aikana suoritetut hakkuut, oli vuonna 1981 1.400.000 markkaa. Tilojen kauppahinta 10.000 nykymarkkaa vastasi elinkustannusindeksin mukaan laskettuna vuoden 1979 indeksiluvun perusteella noin 58.000 markkaa ja vastaavaksi tukkuhintaindeksin mukaan laskettuna noin 50.000 markkaa. Kun kauppahinta tilojen omistusoikeuden siirtymishetkellä P:n kuollessa oli siten vastannut vain noin 1/25 osaa tilojen käyvästä arvosta, kun sovittua kauppahintaa ei ollut osoitettu maksetuksi kuin enintään vähäiseltä osin ja kun P:n itselleen pidättämää asumisoikeutta ei ollut järjestetty sovitulla tavalla, tilanosien kauppaa oli pidettävä lahjan luontoisena luovutuksena, joka oli otettava ennakkoperintönä huomioon lakiosia laskettaessa. Kannetta kehitellessään A ja hänen myötäpuolensa olivat lausuneet, että tilanosien kauppaa oli pidettävä joko perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaisena ennakkoperintönä tai ainakin perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuna suosiolahjana tai tarkoituksensa puolesta testamenttiin rinnastettavana lahjana. Sen vuoksi ja kun P:ltä ei ollut jäänyt perittävää omaisuutta lainkaan, A ja hänen myötäpuolensa olivat vaatineet, että F ja hänen myötäpuolinen velvoitettaisiin suorittamaan heille heidän lakiosaansa vastaava määrä mainitusta 1.400.000 markasta siten, että F ja G, kumpikin erikseen, velvoitettaisiin suorittamaan heille kullekin 9.333 markkaa sekä H, I ja J, K, L ja M sekä N O:n varoista, kukin erikseen, heille kullekin 1.333 markkaa.

F:n ja hänen myötäpuoliensa vastustettua kannetta KO p. 12.5.1982 oli lausunut seuraavaa:

P myi 23.1.1954 vahvistetulla kauppakirjalla omistamansa osuudet eräistä tiloista pojilleen F:lle, S:lle ja G:lle. Tilojen osuuksien, joista myöhemmin muodostettiin Kupsahakan tila RN:o 24:30 ja Vitsalan tila RN:o 1:34, hallintaoikeus siirtyi ostajille kaupantekopäivänä mutta omistusoikeus vasta myyjän kuoltua. Kauppahinta oli 1.000.000 vanhaa markkaa. Kaupantekotilaisuudessa siitä maksettiin 100.000 vanhaa markkaa. 400.000 vanhaa markkaa maksettiin ostajien samassa tilaisuudessa allekirjoittamalla velkakirjalla. 500.000 vanhaa markkaa maksettiin myyjän pidättämää eläkettä vastaan. Eläkkeeseen kuului kamarin käsittävä asunto, joka ostajien tuli laittaa hyvään kuntoon, täysi ylöspito ruokineen, vaatteineen ja jalkineineen sekä tarpeellisine lääkärija sairaalahoitoineen. Myyjä sai vapaasti asua täydessä ylöspidossa kenen ostajan luona halusi. Jos hän ei halunnut olla täysihoidossa kenenkään ostajan luona, ostajat olivat velvolliset yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle elatus- ja hoitokorvausta 10.000 vanhaa markkaa kuukausittain ja luovuttamaan edellä mainitun kamarin asunnoksi. Vielä ostajat sitoutuivat suorittamaan kaikki tiloja koskevat maksut ja verot.

P kuoli 25.11.1980 ja häneltä jäi kanteessa mainitut oikeudenomistajat. Kuolleessaan P:ltä ei jäänyt varoja pientä säästöä lukuunottamatta.

R ja Q olivat ennen kauppaa muuttaneet pois perittävän luota eivätkä sen jälkeen olleet osallistuneet tilan töihin. F, S ja G, jotka kaupantekohetkellä olivat täysi-ikäisiä, olivat pääasiallisesti vastanneet tilan viljelystä ja hoidosta. Näin myydyn omaisuuden tosiasialliset hallintasuhteet olivat siirtyneet ostajille jo kaupanteon yhteydessä. Pidättämällä omistusoikeuden kuolemaansa saakka P oli halunnut säilyttää omaisuuden suvun hallussa, varmistua sen viljelyn ja hoidon jatkumisesta ja turvata omat vanhuudenpäivänsä. Omistusoikeuteensa vetoamalla hän ei kuitenkaan ollut halunnut muuttaa tosiasiallisia hallintasuhteita. Näin omaisuuden arvoa ei kohtuudella voitu määrätä perittävän kuolemanhetkellä vallinneen arvon mukaan vaan se oli arvioitava kaupantekohetken mukaan.

Koska kyseessä oli lähisukulaisten välinen kauppa, kun ei ollut näytetty etteivät vastaajat olisi kauppaehtoja täyttäneet, ja kun ei ollut väitettykään, että myydyn omaisuuden kaupantekohetkinen arvo olisi ollut epäsuhteessa suoritettuun vastikkeeseen, KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että luovutus olisi ollut lahjanluonteinen. Niin ollen ja kun kauppa oli tehty 27 vuotta ennen perittävän kuolemaa, ei luovutusta voitu pitää ennakkoperintönä eikä testamenttiin rinnastettavana lahjana. Myöskään P:n ei voitu katsoa ilmeisesti tarkoittaneen sillä suosia vastaajia muiden lakiosaperillisten vahingoksi.

Edellä lausutun perusteella KO oli hylännyt kanteen ja velvoittanut kantajat yhteisvastuullisesti korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut 18.000 markalla.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi A ja hänen myötäpuolensa olivat saattaneet jutun, t. 9.2.1984 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan ja velvoittanut A:n myötäpuolineen yhteisvastuullisesti suorittamaan F:lle ja tämän myötäpuolille yhteisesti korvaukseksi vastauksen toimittamisesta HO:een aiheutuneista kuluista 650 markkaa.